*

kuvainraastaja Ihanan tympeitä näkökulmia.

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 52 min 58 s sitten

Nyt kieltäytyi Antti Rinne – MTV: ”Mahdotonta”

5.6.2017 11:23

SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne katsoo, että hänen on mahdotonta edustaa puoluettaan ensi vuoden presidentinvaaleissa. Rinne kertoo kannastaan MTV:n uutisille. Samalla hän kertoo, että presidenttiehdokkaan asettaminen venyy elokuulle.

Rinne perustelee kantaansa presidentinvaalin ensimmäisen kierroksen kanssa samaan aikaan järjestettävillä maakuntavaaleilla.

Lontoon iskujen ensimmäiset uhrit tunnistettu – Kanadalainen Christine menehtyi kihlattunsa käsivarsille

5.6.2017 11:06

Kanadalainen Christine, ”Chrissy”, Archibald on tunnistettu Lontoon terrori-iskujen ensimmäiseksi uhriksi. Aiemmin kodittomien yömajassa työskennellyt 30-vuotias Archibald oli Lontoossa sulhasensa Tyler Fergusonin kanssa viikonloppumatkalla.

Fergusonin sisko Cassie kertoo kanadalaiselle yleisradioyhtiö CBC:lle, että pari oli yhdessä, kun Archibald surmattiin.

Tuomioja: SDP:n on vakavasti harkittava Sauli Niinistöä

5.6.2017 10:35

SDP:n pitkän linjan kansanedustaja, ex-ulkoministeri ja ulkopolitiikan vaikuttaja Erkki Tuomioja katsoo, että puolueen olisi nyt harkittava vakavasti, voisiko se tukea Sauli Niinistöä presidentiksi ensi vuoden vaaleissa.

Tuomioja arvioi, että Niinistöä tukee moni SDP:n kannattaja oli omalla puolueella presidenttiehdokas tai ei. Hän pohtii, että mikään ei tällä hetkellä puolla presidentin vaihtoa.

Lontoon hyökkääjät nyt tunnistettu – Lehti: Poliisi ampui jopa 50 laukausta

5.6.2017 09:59

Lontoossa lauantai-illan terrori-iskut tehneiden henkilöllisyydet on nyt selvitetty, kertoo Lontoon poliisi. Poliisi kertoo BBC:lle, että hyökkääjien henkilöllisyys julkistetaan heti kuin se vain on operatiivisesti mahdollista.

Hyökkääjät ajoivat autolla jalankulkijoiden päälle London Bridgellä ja puukottivat sen jälkeen lukuisia ihmisiä Borough Marketilla. Iskuissa menehtyi 7 ihmistä ja loukkaantui 48.

Sampo Terho kimpaantui radiossa: ”Ottaa pannuun – aivan typerä keskustelunaihe”

5.6.2017 09:28
Perussuomalaisten puheenjohtajaksi pyrkivä Eurooppa- ja kulttuuriministeri Sampo Terho on turhautunut väitteisiin, että hän olisi ”puolue-eliitin” ehdokas.   –No ottaa se ainakin pannuun! Meillä ei ole mitään eliittiä, joka olisi jotenkin riippumaton ja irrallinen kenttäväestä, vaan meidän puoluejohto on kentän valitsema ja kenttä valitsee viikon lopussa uuden puoluejohdon, eli sinänsä se on aivan typerä keskustelunaihe, Terho sanoo Ylen Ykkösaamussa.  

USU: Emma Kari on nyt suosituin vihreiden puheenjohtajaksi

5.6.2017 08:17

Kansanedustaja Emma Kari on vihreiden suosikki uudeksi puheenjohtajaksi, selviää Uutissuomalaisen tekemästä kyselystä.

Karia pitää parhaana ehdokkaana 28 prosenttia vihreiden kannattajista ja 15 prosenttia kaikista suomalaisista. Toista kärkiehdokasta, Touko Aaltoa sopivimpana ehdokkaana pitää 15 prosenttia vihreistä ja kymmenen prosenttia kaikista suomalaisista.

Heinäluoma kieltäytyi jo toisen kerran – ”Rivit tiivistettävä Antti Rinteen johdolla”

5.6.2017 07:48

Kipinä syttyi mutta roihu ei. Näin puntaroi tuntojaan SDP:n kansanedustaja, entinen puheenjohtaja Eero Heinäluoma ja kertoo, ettei hän pyri puolueensa presidenttiehdokkaaksi.

­–En kiellä, ettenkö olisi miettinyt vakavasti, ja jälleen kaikilta mahdollisilta ja mahdottomiltakin kanteilta. Silti en saanut tarpeeksi painavia syitä päätökseni pyörtämiseen. Voi sanoa, että kenties kipinä syttyi, mutta roihua ei tullut. Ja jo itsessään vaativaan presidenttiehdokkuuteen tarvitaan se roihu.

Sivu « 87 | 88 | 89 | 90 | 91 |

Toimituksen poiminnat