Tämän blogin uusimmat kirjoitukset http://kuvainraastaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/blogi/blog Sun, 06 Dec 2015 21:28:25 +0200 fi Aimo liuta kysymyksiä ja kulmia suomalaiselle itsenäisyyspäivänä 2015 http://kuvainraastaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207970-aimo-liuta-kysymyksia-ja-kulmia-suomalaiselle-itsenaisyyspaivana-2015 <p>Mitä itsenäisyydellä ja isänmaallisuudella tarkoitetaan? Mikä on synnyinmaan merkitys ihmiselle, ja millainen on henkilökohtainen suhteeni synnyinmaahani? Entä muiden ihmisten synnyinmaihin? Millaisen Suomen takana minä suomalaisena seison?</p><p>Aihepiiri on kiemurainen; enemmän kuin helpoissa vastauksissa, kirjoitukseni painopiste on pureskeltavaa tarjoavissa kysymyksissä. Lähden kuitenkin siitä, mitä tiedän -- siitä, mitä osaan suomisuhteestani sanoa: Rakastan Suomea, tämän maan kieltä, luontoa. Nautin suomalaisesta huumorintajusta; pidän monia maamme kulttuurin ilmentymiä ja perinteitä suuressa arvossa (olen hyvin tyypillinen suomalainen voidessani vilpittömästi todeta arvostavani suuresti Juice Leskistä ja saunomista), ja teen parhaani kartuttaakseni ymmärrystäni ja kokemustani yhteiskunnastamme rakenteineen ja mekanismeineen, historiastamme, myytistöstämme, kertomuksistamme.</p><p>Olen kiitollinen siitä, että saan elää paikassa, jossa voin kyseenalaistaa ja kritisoida asioita ilman tarvetta pelätä henkeni puolesta. Viehätyn, turhaudun ja hämmennyn (ennen kaikkea viehätyn) suomalaisesta mielenlaadusta sekä mieleenlaatuamme kuvaavista tarinoistamme, joista osa lienee toisia fiktiivisempiä.</p><p>Monet asiat Suomessa ovat päin helvettiä, mutta vähän samaan tapaan kuin ihminen ei voi valita omaa sukuaan, ei ihminen myöskään voi valita sitä kulttuuripiiriä, johon syntyy; tältä pohjalta olen parhaani mukaan halunnut tarkastella näkemääni Suomea rehellisesti, sellaisenaan, ja opetellut tulemaan sen kanssa toimeen, kasvamaan sen kanssa. Olen sitoutunut suhteeseen Suomen kanssa, ja pyrin nykytilanteessa vallitsevien tosiseikkojen hyväksymisen kautta myös jalostamaan ja työstämään muutoksia ja korjauksia kaipaavia asioita.</p><p>Suomea kohtaan tuntemani rakkaus ei lähtökohtaisesti perustu mihinkään objektiivisiin määreisiin tai mittareihin. Objektiivisemminkin arvioituna monet asiat ovat Suomessa (kantamieni arvojen pohjalta tutkailtuna) toki verrattain hyvällä mallilla. Ensisijaisesti rakkauteni kuitenkin on seurausta ihan vain siitä, että tämä on se maa, johon olen sattunut syntymään. Kielemme ja kielenkäyttömme ovat muovanneet minut tällaiseksi minuksi. Täällä ovat juureni; tänne olen rakentanut pesäni. Olen saanut syntyni metsiemme ja järviemme äärellä -- sekä Helsingin urbaanin betoniympäristön, joka kantaa paljon vastenmielistä ja ankeaa, mutta myös paljon rakastamaani ja kunnioittamaani.</p><p>Jos olisin sattunut syntymään johonkin toiseen maahan, uskon että kantaisin samankaltaista kotimaarakkautta tuota maata kohtaan. Olen kuitenkin syntynyt Suomeen, identifioidun suomalaiseksi ja koen myös voivani palvella Suomea ja toimia Suomessa aivan erityisellä tavalla johtuen suomalaisuuden syvästä iskostumisesta koko elämänkokemukseeni. Identifioidun toki myös skandinaaviksi, eurooppalaiseksi, maailmalaiseksikin, ja useimpia asioita, joita Suomessa arvostan, esiintyy muuallakin maailmassa. Tilanteesta riippuen pidän käytännöllisenä lokeroida itseni useisiin erilaisiin kategorioihin -- erilaisten maantieteellisten identiteettieni lisäksi olen mm. ihminen, eläin ja DNA-rykelmä. Tämän tekstin puitteissa tahdon kuitenkin ensisijaisesti ruotia juuri suomalaisuutta. En poissulkevasti, mutta keskittyvästi.</p><p>Mistä Suomessa on siis kyse? Mitä tarkoitetaan kansalla? Varmastikin jotain syvempää kuin vain sitä, mitä passissa sattuu lukemaan? Mitkä asiat allekirjoitamme osaksi Suomea? Onko haettava jonkinlaista selkeää yhteistä nimittäjää? Luovutaanko keskeisiä tekijöitä hahmoteltaessa sellaisista elementeistä, joita kaikki suomalaisiksi identifioituvat eivät jaa?</p><p>Itselleni ehkäpä kaikkein selkeimmin rajaava, sisäryhmän kokemusta luova, me-identiteettiä rakentava suomalaisuuteen liittyvä ilmiö on kielemme. Samastun suomenkielisiin jollain aivan erityislaatuisella tavalla (mikä ei tietenkään tarkoita, etten samastuisi ihmisiin muista syistä). Arvostan paljon myös toista vahvaa kieltäni, englantia, mutta sen käyttö on itselleni selkeästi suomea funktionaalisempaa. Suhteessani suomeen on jotain lähtökohtaisen mystistä ja selittämätöntä, minkä oletan liittyvän siihen, että äidinkieleni on merkittävä osa sitä perusrakennetta, jonka varaan olen maailmankuvani ja elämänkokemukseni rakentanut. Kielikään ei toki yhdistä kaikkia suomalaisia: maassamme asuu paljon ihmisiä, joille suomi ei ole ensimmäinen kieli, ja niitäkin, jotka eivät käytännössä puhu suomea ollenkaan.</p><p>Ehkä olennaisinta ei olekaan löytää absoluuttisia määritelmiä sille, mitä Suomen on kaikille oltava. Käytännöllisempää saattaa olla keskustella siitä, mitä Suomi kenellekin on, ja mitä kaikkea se <em>voi </em>olla.</p><p>---</p><p>Syyrian pakolaisten tilanteesta ja lähtökohdista keskusteltaessa on tuotu esiin sitä, että monille pakeneville on maassa vallitsevasta kaaoksesta ja valtakamppailun moninaisista osapuolista johtuen epäselvää, ketä he oikeastaan puolustaisivat jos jäisivät taistelemaan &quot;maansa puolesta&quot;. Olen miettinyt tätä 2000-luvun Suomen kontekstissa: jos Suomeen tulisi sota, minkä ja kenen puolesta meidän oletettaisiin (kuka olettaisi?) uhraavan henkemme? (Todettakoon, että idealistisena nuorena miehenä suoritin aikoinani siviilipalveluksen, joten rintamalle minä luultavasti pääsisin lähinnä ihmiskilveksi, mutta ei anneta sen häiritä hyvää ajatusleikkiä.)</p><p>Minkä ja kenen vuoksi voisin olla valmis kuolemaan? Perheeni, sukuni? Kotini? Välittömän elinympäristöni (kuinka pitkälle se ulottuisi)? Kuolisinko kieleni puolesta, kulttuurini? Mitä kaikkea kulttuurini osaksi lasketaan? Onko juuri minun kulttuurini puolustaminen arvokasta muustakin syystä kuin siitä, että se sattuu olemaan lähellä minua, juuri minun kulttuuriani, osa minäkuvaani, itseyttäni? Onko sille edes syytä tai tarvetta edellyttää arvoa muista syistä kuin edellämainituista?</p><p>Kun suomalaiset viime vuosisadan sodissa lähtivät maansa puolesta rintamalle, muisto vieraan vallan alla olemisesta motivoi, mutta mitkä Suomen ja suomalaisuuden elementit erityisesti olivat niitä, joiden puolesta he kokivat taistelevansa? Missä määrin tarkat määritelmät edes olivat tarpeen? Kuinka monelle riitti vastaukseksi silkka &quot;Suomen puolesta&quot;?</p><p>Miten itsenäisyyden merkitys on viimeisten sadan vuoden aikana muuttunut? Millaisia määritelmiä ja merkityksiä liitämme itsenäisyyden käsitteeseen vuonna 2015? Miten ne suhteutuvat EU:n kaltaisiin ylikansallisiin yhteenliittymiin?</p><p>Jos nykysuomeen tulisi sota, mitä kaikkea suomalaiset tarkalleen puolustaisivat -- välittömien itsestäänselvyyksien (perhe, ruoka, koti) lisäksi? Nykyistä hallitustamme? Nykyisen asenneilmapiirin koko kirjoa? Nykyisiä poliittisia linjauksiamme? Nykyistä TV- ja mediatarjontaamme? Nykyistä taloustilannettamme, teollisuuttamme? Menneiden sukupolvien perintöä? Miekkalähetyksen pitkälti tukahduttamia muinaisperinteitämme? Puolustaisimmeko ekosysteemejämme, luonnonmaisemiamme? Pohjoisen alkuperäisväestöämme? Tulevia sukupolvia, suoria jälkeläisiämme? Tulevaisuuden potentiaaliamme, unelmiamme? Tulevaa hyvinvointiamme? Demokratiaa? Mahdollisimman laajaa sananvapautta? Antaisimmeko me suomalaiset kaikkemme puolustaaksemme myös sellaisia suomalaisuuden ilmentymiä, joita emme itse omassa arvomaailmassamme allekirjoita?</p><p>Olisimmeko valmiita antamaan panoksemme minkä tahansa Suomen puolesta, vai onko joitakin Suomen tilanteeseen ja suuntaan liittyviä ehtoja, joiden on täytyttävä, jotta voimme todella kokea tekevämme työtä Suomen hyväksi? Mitä Suomen ominaisuuksia pidämme kaikkein keskeisimpinä ja välttämättömimpinä?</p><p>Jos minulla olisi jälkikasvua, olisivat lapseni minulle tärkeimpiä lapsia maailmassa -- eivät siksi, että he olisivat jotenkin objektiivisesti muita lapsia parempia tai tärkeämpiä, vaan ensisijaisesti siksi, että he olisivat minun lapsiani. Välillemme olisi muodostunut tunneside. Ilman tunnesiteitä on vaikea kuvitella, että mikään elämässä näyttäytyisi erityisen merkityksellisenä, puolustamisen tai hoivaamisen arvoisena. Tunnesiteiden avulla asiat muodostuvat olennaiseksi osaksi kertomaamme ja kokemaamme elämäntarinaa, jossa elämämme tarkoitus rakentuu. Lasten lisäksi tuo tunneside voi kattaa perheen ja elinympäristön, ehkä myös lauman tai heimon ja mahdollisesti laajemmankin yhteisön.</p><p>Koska ihmisen samastumisen kohteet ja tärkeänä pitämät asiat määrittyvät tunnepohjaisesti, on ymmärrettävää, että ihmiset kulttuuristaan ja synnyinpaikastaan riippumatta pitävät erityisen arvokkaina ja palvelemisen arvoisena itselleen läheisiä asioita -- niitä, joiden kanssa ovat kaikkein eniten olleet tekemisissä. Niitä, joiden kanssa ovat kaikkein vahvimmin muodostaneet keskinäisen juurtumissuhteen.</p><p>Kaikkien tällaisten tunnepohjaisten ajattelu- ja toimintamallien lävitse on mahdollista nähdä: huolimatta detaljieroista niissä asioissa, joita eri aikoihin ja tiloihin syntyneet ihmiset arvostavat, ne perusperiaatteet ja pohjimmaiset mekanismit, joiden ohjaamina tunnesiteet ja arvomaailmat muodostuvat, lienevät kaikkialla pitkälti samanlaisia. Kun nämä tekijät havaitaan selkeästi, mutta samanaikaisesti myös tiedostetaan, että elämän merkityksellisyys syntyy juurikin niiden subjektiivisten suhteiden kautta, joita ihmiset elämänsä ilmiöiden kanssa muodostavat, käy myös hyväksytymmäksi ilmaista estotonta arvostusta omaksi kokemalleen -- sille, mikä on itseä kaikkein lähinnä. Tämä ei päde pelkästään kansoihin, kansallisvaltioihin tahi kieliryhmiin, vaan mihin tahansa viiteryhmiin, joihin ihminen samastuu -- esimerkiksi harrasteporukoihin ja erilaisiin alakulttuureihin.</p><p>Kun tiedostan tunnesiteiden merkityksen arvomaailmojen rakentajina, käy hyväksytymmäksi sanoa vilpittömästi, että rakastan Suomea; minulla on Suomeen aivan erityinen rakkaussuhde joka ei kuitenkaan ole poissulkeva: rakkauteni ei estä minua rakastamasta maailmaa Suomen ulkopuolella, eikä rakkauteni Suomeen myöskään oleta tai vaadi kenenkään muun rakastavan samoja asioita kuin minä. Minä rakastan Suomea.</p><p>Kun tiedostan tunnesiteiden merkityksen arvomaailmojen rakentajina, käy hyväksytymmäksi sanoa hitusen mystisin tai taikauskoisinkin vivahtein, että minä rakastan suomalaista sisua ja sitä, että on olemassa tarina, jonka mukaan suomalaisissa on jotain sisun käsitteeseen kiteytyvää ainutlaatuista, peräänantamatonta voimaa, luovaa jääräpäisyyttä ja tahdon lujuutta. Tuo tarina lujittaa selkärankaani: se auttaa minua tietämään, että olen parhaimmillani uskomattoman sisukas apina, koska ponnistan uskomattoman sisukkaiden apinoiden kerhosta. Puhe sisusta ei tarkoita, ettei muilla kuin suomalaisilla olisi omia voimasanojaan ja omia samankaltaisia, väkeviä ominaisuuksiaan, jotka vahvistavat ihmisyyden tulta heissä. Minun ryhdikkyyteni ei ole pois muiden ryhdikkyydestä. Minä rakastan suomalaista sisua.</p><p>Kun tiedostan tunnesiteiden merkityksen arvomaailmojen rakentajina, käy hyväksytymmäksi sanoa, että minulle suomi on maailman kaunein kieli -- ei siksi, että se olisi sitä millään objektiivisella mittarilla, vaan koska se on minun kieleni enemmän kuin mikään muu kieli. Se on kieli, jonka vivahteikkuus on uponnut hermostooni peruuttamattoman syvälle, ja jonka läpitunkemana olen kasvanut olemaan tämä ihminen tässä maailmassa. Aivoissani vaikuttaa muitakin kieliä jotka tarjoavat minulle omia ulottuvuuksiaan elämään, mutta mikään niistä ei tule uppoamaan selkäytimeeni yhtä syvälle kuin suomi, jonka vaikutuspiirissä olen elänyt ensihenkäyksistäni lähtien. Suurin osa maailman ihmisistä on kasvanut muihin kielimaailmoihin, joita kunnioitan vaikken koskaan tule niitä ymmärtämään samalla tavalla kuin ymmärrän suomea, äidinkieltäni. Minulle suomi on maailman kaunein kieli. Minä rakastan suomen kieltä.</p><p>Kaikkein voimakkaimmin minua on kautta elämäni muovannut se, minkä kanssa olen ollut kaikkein intensiivisimmin kosketuksissa. Sama periaate muovaa kaikkia muitakin ihmisiä ja ihmisryhmiä. Tämän tiedostaminen ja hyväksyminen auttaa hahmottamaan, millä tavoin olemme samanlaisia, ja toisaalta myös arvostamaan, käsittelemään ja arvioimaan rehellisesti erilaisista lähtökohdistamme johtuvia erojamme ja erimielisyyksiämme. Se auttaa hyväksymään myös sen varsin olennaisen asianlaidan, että kotiin päin saa pelata, minkä ei tarvitse tarkoittaa, että ajattelisi olevansa objektiivisessa mielessä sen parempi kuin muutkaan.</p><p>Vaikka haluaakin toimia maailmassa myötätuntoisesti, on samanaikaisesti ihan ok kokea tietyt ihmiset toisia läheisemmiksi. Ja ennen kaikkea: mitä paremmin kotona ovat asiat kunnossa, sitä helpompi on tukea myös muita omien kotiensa rakentamisessa vahvoiksi ja lujarakenteisiksi.</p><p>Koti, rakastan sinua. Kaikkinesi. Vihaankin, mutta rakastan. Paljon. Kiitos.</p><p>Kaikin puolin hyvää itsenäisyyspäivää.</p><p>------</p><p><em>Ihmiset kyselevät välillä, että saako tekstiä jakaa. Totta kai saa! Sitähän varten minä tekstejäni julkaisen, että ne leviäisivät, tavoittaisivat ihmisiä ja herättäisivät hyviä ajatuksia. Laittakaa siis vapaasti kiertoon (mutta vinkkinä: pelkän linkin jakaminen ei yleensä toimi kovinkaan hyvin -- ihmiset eivät monestikaan jaksa klikata linkkejä jos heille ei anna hyviä syitä klikkaamiseen, ja on siksi parempi kuvailla ainakin muutamalla sanalla, miksi teksti omasta mielestä on lukemisen arvoinen).</em></p><p><em>Kirjoituksiani voi seurata myös osoitteissa <a href="http://facebook.com/erisgumma">http://facebook.com/erisgumma</a> ja <a href="http://facebook.com/inspiraatiokanava">http://facebook.com/inspiraatiokanava</a></em></p><p><em>(Kuvassa </em><a class="_42a-" href="https://www.flickr.com/photos/juhanyman/" target="_blank"><em>Juha Nymanin</em></a><em> kuvaama suomalainen mies </em><a class="_42a-" href="https://www.youtube.com/user/tykylevits" target="_blank"><em>Tykylevits</em></a><em>.)</em></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Mitä itsenäisyydellä ja isänmaallisuudella tarkoitetaan? Mikä on synnyinmaan merkitys ihmiselle, ja millainen on henkilökohtainen suhteeni synnyinmaahani? Entä muiden ihmisten synnyinmaihin? Millaisen Suomen takana minä suomalaisena seison?

Aihepiiri on kiemurainen; enemmän kuin helpoissa vastauksissa, kirjoitukseni painopiste on pureskeltavaa tarjoavissa kysymyksissä. Lähden kuitenkin siitä, mitä tiedän -- siitä, mitä osaan suomisuhteestani sanoa: Rakastan Suomea, tämän maan kieltä, luontoa. Nautin suomalaisesta huumorintajusta; pidän monia maamme kulttuurin ilmentymiä ja perinteitä suuressa arvossa (olen hyvin tyypillinen suomalainen voidessani vilpittömästi todeta arvostavani suuresti Juice Leskistä ja saunomista), ja teen parhaani kartuttaakseni ymmärrystäni ja kokemustani yhteiskunnastamme rakenteineen ja mekanismeineen, historiastamme, myytistöstämme, kertomuksistamme.

Olen kiitollinen siitä, että saan elää paikassa, jossa voin kyseenalaistaa ja kritisoida asioita ilman tarvetta pelätä henkeni puolesta. Viehätyn, turhaudun ja hämmennyn (ennen kaikkea viehätyn) suomalaisesta mielenlaadusta sekä mieleenlaatuamme kuvaavista tarinoistamme, joista osa lienee toisia fiktiivisempiä.

Monet asiat Suomessa ovat päin helvettiä, mutta vähän samaan tapaan kuin ihminen ei voi valita omaa sukuaan, ei ihminen myöskään voi valita sitä kulttuuripiiriä, johon syntyy; tältä pohjalta olen parhaani mukaan halunnut tarkastella näkemääni Suomea rehellisesti, sellaisenaan, ja opetellut tulemaan sen kanssa toimeen, kasvamaan sen kanssa. Olen sitoutunut suhteeseen Suomen kanssa, ja pyrin nykytilanteessa vallitsevien tosiseikkojen hyväksymisen kautta myös jalostamaan ja työstämään muutoksia ja korjauksia kaipaavia asioita.

Suomea kohtaan tuntemani rakkaus ei lähtökohtaisesti perustu mihinkään objektiivisiin määreisiin tai mittareihin. Objektiivisemminkin arvioituna monet asiat ovat Suomessa (kantamieni arvojen pohjalta tutkailtuna) toki verrattain hyvällä mallilla. Ensisijaisesti rakkauteni kuitenkin on seurausta ihan vain siitä, että tämä on se maa, johon olen sattunut syntymään. Kielemme ja kielenkäyttömme ovat muovanneet minut tällaiseksi minuksi. Täällä ovat juureni; tänne olen rakentanut pesäni. Olen saanut syntyni metsiemme ja järviemme äärellä -- sekä Helsingin urbaanin betoniympäristön, joka kantaa paljon vastenmielistä ja ankeaa, mutta myös paljon rakastamaani ja kunnioittamaani.

Jos olisin sattunut syntymään johonkin toiseen maahan, uskon että kantaisin samankaltaista kotimaarakkautta tuota maata kohtaan. Olen kuitenkin syntynyt Suomeen, identifioidun suomalaiseksi ja koen myös voivani palvella Suomea ja toimia Suomessa aivan erityisellä tavalla johtuen suomalaisuuden syvästä iskostumisesta koko elämänkokemukseeni. Identifioidun toki myös skandinaaviksi, eurooppalaiseksi, maailmalaiseksikin, ja useimpia asioita, joita Suomessa arvostan, esiintyy muuallakin maailmassa. Tilanteesta riippuen pidän käytännöllisenä lokeroida itseni useisiin erilaisiin kategorioihin -- erilaisten maantieteellisten identiteettieni lisäksi olen mm. ihminen, eläin ja DNA-rykelmä. Tämän tekstin puitteissa tahdon kuitenkin ensisijaisesti ruotia juuri suomalaisuutta. En poissulkevasti, mutta keskittyvästi.

Mistä Suomessa on siis kyse? Mitä tarkoitetaan kansalla? Varmastikin jotain syvempää kuin vain sitä, mitä passissa sattuu lukemaan? Mitkä asiat allekirjoitamme osaksi Suomea? Onko haettava jonkinlaista selkeää yhteistä nimittäjää? Luovutaanko keskeisiä tekijöitä hahmoteltaessa sellaisista elementeistä, joita kaikki suomalaisiksi identifioituvat eivät jaa?

Itselleni ehkäpä kaikkein selkeimmin rajaava, sisäryhmän kokemusta luova, me-identiteettiä rakentava suomalaisuuteen liittyvä ilmiö on kielemme. Samastun suomenkielisiin jollain aivan erityislaatuisella tavalla (mikä ei tietenkään tarkoita, etten samastuisi ihmisiin muista syistä). Arvostan paljon myös toista vahvaa kieltäni, englantia, mutta sen käyttö on itselleni selkeästi suomea funktionaalisempaa. Suhteessani suomeen on jotain lähtökohtaisen mystistä ja selittämätöntä, minkä oletan liittyvän siihen, että äidinkieleni on merkittävä osa sitä perusrakennetta, jonka varaan olen maailmankuvani ja elämänkokemukseni rakentanut. Kielikään ei toki yhdistä kaikkia suomalaisia: maassamme asuu paljon ihmisiä, joille suomi ei ole ensimmäinen kieli, ja niitäkin, jotka eivät käytännössä puhu suomea ollenkaan.

Ehkä olennaisinta ei olekaan löytää absoluuttisia määritelmiä sille, mitä Suomen on kaikille oltava. Käytännöllisempää saattaa olla keskustella siitä, mitä Suomi kenellekin on, ja mitä kaikkea se voi olla.

---

Syyrian pakolaisten tilanteesta ja lähtökohdista keskusteltaessa on tuotu esiin sitä, että monille pakeneville on maassa vallitsevasta kaaoksesta ja valtakamppailun moninaisista osapuolista johtuen epäselvää, ketä he oikeastaan puolustaisivat jos jäisivät taistelemaan "maansa puolesta". Olen miettinyt tätä 2000-luvun Suomen kontekstissa: jos Suomeen tulisi sota, minkä ja kenen puolesta meidän oletettaisiin (kuka olettaisi?) uhraavan henkemme? (Todettakoon, että idealistisena nuorena miehenä suoritin aikoinani siviilipalveluksen, joten rintamalle minä luultavasti pääsisin lähinnä ihmiskilveksi, mutta ei anneta sen häiritä hyvää ajatusleikkiä.)

Minkä ja kenen vuoksi voisin olla valmis kuolemaan? Perheeni, sukuni? Kotini? Välittömän elinympäristöni (kuinka pitkälle se ulottuisi)? Kuolisinko kieleni puolesta, kulttuurini? Mitä kaikkea kulttuurini osaksi lasketaan? Onko juuri minun kulttuurini puolustaminen arvokasta muustakin syystä kuin siitä, että se sattuu olemaan lähellä minua, juuri minun kulttuuriani, osa minäkuvaani, itseyttäni? Onko sille edes syytä tai tarvetta edellyttää arvoa muista syistä kuin edellämainituista?

Kun suomalaiset viime vuosisadan sodissa lähtivät maansa puolesta rintamalle, muisto vieraan vallan alla olemisesta motivoi, mutta mitkä Suomen ja suomalaisuuden elementit erityisesti olivat niitä, joiden puolesta he kokivat taistelevansa? Missä määrin tarkat määritelmät edes olivat tarpeen? Kuinka monelle riitti vastaukseksi silkka "Suomen puolesta"?

Miten itsenäisyyden merkitys on viimeisten sadan vuoden aikana muuttunut? Millaisia määritelmiä ja merkityksiä liitämme itsenäisyyden käsitteeseen vuonna 2015? Miten ne suhteutuvat EU:n kaltaisiin ylikansallisiin yhteenliittymiin?

Jos nykysuomeen tulisi sota, mitä kaikkea suomalaiset tarkalleen puolustaisivat -- välittömien itsestäänselvyyksien (perhe, ruoka, koti) lisäksi? Nykyistä hallitustamme? Nykyisen asenneilmapiirin koko kirjoa? Nykyisiä poliittisia linjauksiamme? Nykyistä TV- ja mediatarjontaamme? Nykyistä taloustilannettamme, teollisuuttamme? Menneiden sukupolvien perintöä? Miekkalähetyksen pitkälti tukahduttamia muinaisperinteitämme? Puolustaisimmeko ekosysteemejämme, luonnonmaisemiamme? Pohjoisen alkuperäisväestöämme? Tulevia sukupolvia, suoria jälkeläisiämme? Tulevaisuuden potentiaaliamme, unelmiamme? Tulevaa hyvinvointiamme? Demokratiaa? Mahdollisimman laajaa sananvapautta? Antaisimmeko me suomalaiset kaikkemme puolustaaksemme myös sellaisia suomalaisuuden ilmentymiä, joita emme itse omassa arvomaailmassamme allekirjoita?

Olisimmeko valmiita antamaan panoksemme minkä tahansa Suomen puolesta, vai onko joitakin Suomen tilanteeseen ja suuntaan liittyviä ehtoja, joiden on täytyttävä, jotta voimme todella kokea tekevämme työtä Suomen hyväksi? Mitä Suomen ominaisuuksia pidämme kaikkein keskeisimpinä ja välttämättömimpinä?

Jos minulla olisi jälkikasvua, olisivat lapseni minulle tärkeimpiä lapsia maailmassa -- eivät siksi, että he olisivat jotenkin objektiivisesti muita lapsia parempia tai tärkeämpiä, vaan ensisijaisesti siksi, että he olisivat minun lapsiani. Välillemme olisi muodostunut tunneside. Ilman tunnesiteitä on vaikea kuvitella, että mikään elämässä näyttäytyisi erityisen merkityksellisenä, puolustamisen tai hoivaamisen arvoisena. Tunnesiteiden avulla asiat muodostuvat olennaiseksi osaksi kertomaamme ja kokemaamme elämäntarinaa, jossa elämämme tarkoitus rakentuu. Lasten lisäksi tuo tunneside voi kattaa perheen ja elinympäristön, ehkä myös lauman tai heimon ja mahdollisesti laajemmankin yhteisön.

Koska ihmisen samastumisen kohteet ja tärkeänä pitämät asiat määrittyvät tunnepohjaisesti, on ymmärrettävää, että ihmiset kulttuuristaan ja synnyinpaikastaan riippumatta pitävät erityisen arvokkaina ja palvelemisen arvoisena itselleen läheisiä asioita -- niitä, joiden kanssa ovat kaikkein eniten olleet tekemisissä. Niitä, joiden kanssa ovat kaikkein vahvimmin muodostaneet keskinäisen juurtumissuhteen.

Kaikkien tällaisten tunnepohjaisten ajattelu- ja toimintamallien lävitse on mahdollista nähdä: huolimatta detaljieroista niissä asioissa, joita eri aikoihin ja tiloihin syntyneet ihmiset arvostavat, ne perusperiaatteet ja pohjimmaiset mekanismit, joiden ohjaamina tunnesiteet ja arvomaailmat muodostuvat, lienevät kaikkialla pitkälti samanlaisia. Kun nämä tekijät havaitaan selkeästi, mutta samanaikaisesti myös tiedostetaan, että elämän merkityksellisyys syntyy juurikin niiden subjektiivisten suhteiden kautta, joita ihmiset elämänsä ilmiöiden kanssa muodostavat, käy myös hyväksytymmäksi ilmaista estotonta arvostusta omaksi kokemalleen -- sille, mikä on itseä kaikkein lähinnä. Tämä ei päde pelkästään kansoihin, kansallisvaltioihin tahi kieliryhmiin, vaan mihin tahansa viiteryhmiin, joihin ihminen samastuu -- esimerkiksi harrasteporukoihin ja erilaisiin alakulttuureihin.

Kun tiedostan tunnesiteiden merkityksen arvomaailmojen rakentajina, käy hyväksytymmäksi sanoa vilpittömästi, että rakastan Suomea; minulla on Suomeen aivan erityinen rakkaussuhde joka ei kuitenkaan ole poissulkeva: rakkauteni ei estä minua rakastamasta maailmaa Suomen ulkopuolella, eikä rakkauteni Suomeen myöskään oleta tai vaadi kenenkään muun rakastavan samoja asioita kuin minä. Minä rakastan Suomea.

Kun tiedostan tunnesiteiden merkityksen arvomaailmojen rakentajina, käy hyväksytymmäksi sanoa hitusen mystisin tai taikauskoisinkin vivahtein, että minä rakastan suomalaista sisua ja sitä, että on olemassa tarina, jonka mukaan suomalaisissa on jotain sisun käsitteeseen kiteytyvää ainutlaatuista, peräänantamatonta voimaa, luovaa jääräpäisyyttä ja tahdon lujuutta. Tuo tarina lujittaa selkärankaani: se auttaa minua tietämään, että olen parhaimmillani uskomattoman sisukas apina, koska ponnistan uskomattoman sisukkaiden apinoiden kerhosta. Puhe sisusta ei tarkoita, ettei muilla kuin suomalaisilla olisi omia voimasanojaan ja omia samankaltaisia, väkeviä ominaisuuksiaan, jotka vahvistavat ihmisyyden tulta heissä. Minun ryhdikkyyteni ei ole pois muiden ryhdikkyydestä. Minä rakastan suomalaista sisua.

Kun tiedostan tunnesiteiden merkityksen arvomaailmojen rakentajina, käy hyväksytymmäksi sanoa, että minulle suomi on maailman kaunein kieli -- ei siksi, että se olisi sitä millään objektiivisella mittarilla, vaan koska se on minun kieleni enemmän kuin mikään muu kieli. Se on kieli, jonka vivahteikkuus on uponnut hermostooni peruuttamattoman syvälle, ja jonka läpitunkemana olen kasvanut olemaan tämä ihminen tässä maailmassa. Aivoissani vaikuttaa muitakin kieliä jotka tarjoavat minulle omia ulottuvuuksiaan elämään, mutta mikään niistä ei tule uppoamaan selkäytimeeni yhtä syvälle kuin suomi, jonka vaikutuspiirissä olen elänyt ensihenkäyksistäni lähtien. Suurin osa maailman ihmisistä on kasvanut muihin kielimaailmoihin, joita kunnioitan vaikken koskaan tule niitä ymmärtämään samalla tavalla kuin ymmärrän suomea, äidinkieltäni. Minulle suomi on maailman kaunein kieli. Minä rakastan suomen kieltä.

Kaikkein voimakkaimmin minua on kautta elämäni muovannut se, minkä kanssa olen ollut kaikkein intensiivisimmin kosketuksissa. Sama periaate muovaa kaikkia muitakin ihmisiä ja ihmisryhmiä. Tämän tiedostaminen ja hyväksyminen auttaa hahmottamaan, millä tavoin olemme samanlaisia, ja toisaalta myös arvostamaan, käsittelemään ja arvioimaan rehellisesti erilaisista lähtökohdistamme johtuvia erojamme ja erimielisyyksiämme. Se auttaa hyväksymään myös sen varsin olennaisen asianlaidan, että kotiin päin saa pelata, minkä ei tarvitse tarkoittaa, että ajattelisi olevansa objektiivisessa mielessä sen parempi kuin muutkaan.

Vaikka haluaakin toimia maailmassa myötätuntoisesti, on samanaikaisesti ihan ok kokea tietyt ihmiset toisia läheisemmiksi. Ja ennen kaikkea: mitä paremmin kotona ovat asiat kunnossa, sitä helpompi on tukea myös muita omien kotiensa rakentamisessa vahvoiksi ja lujarakenteisiksi.

Koti, rakastan sinua. Kaikkinesi. Vihaankin, mutta rakastan. Paljon. Kiitos.

Kaikin puolin hyvää itsenäisyyspäivää.

------

Ihmiset kyselevät välillä, että saako tekstiä jakaa. Totta kai saa! Sitähän varten minä tekstejäni julkaisen, että ne leviäisivät, tavoittaisivat ihmisiä ja herättäisivät hyviä ajatuksia. Laittakaa siis vapaasti kiertoon (mutta vinkkinä: pelkän linkin jakaminen ei yleensä toimi kovinkaan hyvin -- ihmiset eivät monestikaan jaksa klikata linkkejä jos heille ei anna hyviä syitä klikkaamiseen, ja on siksi parempi kuvailla ainakin muutamalla sanalla, miksi teksti omasta mielestä on lukemisen arvoinen).

Kirjoituksiani voi seurata myös osoitteissa http://facebook.com/erisgumma ja http://facebook.com/inspiraatiokanava

(Kuvassa Juha Nymanin kuvaama suomalainen mies Tykylevits.)

]]>
0 http://kuvainraastaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207970-aimo-liuta-kysymyksia-ja-kulmia-suomalaiselle-itsenaisyyspaivana-2015#comments Isänmaallisuus Itsenäisyys Rajat auki Rajat kiinni Suomi Sun, 06 Dec 2015 19:28:25 +0000 Henry Vistbacka http://kuvainraastaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/207970-aimo-liuta-kysymyksia-ja-kulmia-suomalaiselle-itsenaisyyspaivana-2015
Ihmisistä, jotka pilaavat tämän maan. http://kuvainraastaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150626-ihmisista-jotka-pilaavat-taman-maan <p>Lyön vasemman kivekseni vetoa siitä, ettei edesmennyt isoisäni seitsemänkymmentä vuotta sitten osallistunut sotaan kotimaansa puolesta vain, jotta myöhempien aikojen idiootit voisivat huorata pyhän maamme rikkaudet ja hyvinvoinnin kasvottomien markkinakoneistojen ja valtaa narkkaavien, rahanhimoisten sosiopaattien hampaille.</p><p>(Todellisuudessa huorausprosessi oli toki ehtinyt alkaa jo kauan ennen isoisäni syntymää, mutta ei mennä siihen nyt.)</p><p><em>Ensimmäinen kysymykseni</em> kuuluu: Missä ihmeen vaiheessa "isänmaallisuus" alkoi tarkoittaa sitä, että viitataan paskaisella rukkasella oman elinympäristön hyvinvointiin? Yleisesti ottaen on täysin hyväksyttävää sivuuttaa kulutukseen, resursseihin ja ympäristöön liittyvät kysymykset ristiinnaulitsemalla kysymysten esittäjät typerän, fanaattisen kiihkon vallassa. "Siellä ne todellisuudesta vieraantuneet viherpiipertäjät taas lässyttää." Eipähän tarvitse huomata mitään varsinaista asiaa koskaan olleenkaan.</p><p>Lueskelin aiemmin <a href="http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/62761-suomalainen-vankilaan-venajalla-todellisuuden-tuolla-puolen">Usarin artikkelin Venäjällä merirosvouksesta syytettyjen Greenpeace-aktivistien absurdista tilanteesta</a>. Tämä kirjoitus ei erityisesti käsittele tuota nimenomaista aihetta, se vaan sattuu olemaan hyvä esimerkki. GP:n aktion kohde (öljynporauslautta Petšoranmerellä)&nbsp;ei sijaitse Suomessa, mutta koskee takuuvarmasti myös Suomea ja suomalaisia (karttakuva <a href="http://towardthebear.files.wordpress.com/2011/08/pechorasea.png">tästä</a>). Tyypillisen moni tekstiä kommentoineista keskittyi yksinomaan paiskomaan ulostetta viherhihhulien päälle heidän käyttämiensä menetelmien vuoksi. Aniharva tuntui kiinnostuneelta keskustelemaan varsinaisesta asiasta, tai edes tiedostamaan minkäänlaisen asian olemassaoloa. Tämä ei ole ollenkaan tavatonta, eikä rajoitu pelkästään ympäristökysymyksiin. Sama kuvio toistuu esim. Manningin tai Snowdenin kaltaisissa tapauksissa. Mikäli aktivistien tekojen motiiveja pohditaankin, suuren ja vaativan ajatustyön siivittämänä edetään parhaimmillaankin pisteeseen "no ne ovat epävarmoja, huomionkipeitä teinejä jotka pitävät meteliä koska haluavat leikkiä sankareita". Kenenkään mieleen ei tunnu juolahtavan, että jonkun aktivistin ensisijaisena motiivina saattaisi olla aito huoli yhteisen hiekkalaatikkomme tilasta?</p><p>Sitten jeesustellaan siitä, että aktivistit rikkoivat vieraan maan lainsäädäntöä, joten ihan oikein jos saavat pitkät vankeustuomiot – oppivathan vähän todellisuutta! Koska itse asiasta ei vaivauduta puhumaan mitään, on otaksuttava, että näille ihmisille on ilmeisen ok, että kukin maa harjoittaa omien rajojensa sisällä ja oman lainsäädäntönsä puitteissa mitä tahansa aktiviteetteja seurauksista riippumatta. Esimerkiksi Venäjän rajojen sisällä tapahtuva suuren mittakaavan öljyonnettomuus olisi Venäjän oma ongelma, joka ei liittyisi tai vaikuttaisi Suomeen millään tavalla, ja jolla yhdenkään suomalaisen ei siksi tulisi vaivata päätään. Näiden valopäiden mielestä Tšernobylkin oli varmaan venäläisten sisäinen asia, jolle yhdenkään suomalaisen ei olisi ikinä pitänyt uhrata yhden yhtä ajatusta.</p><p>Ymmärrän, että ympäristöjärjestöjen toimintamallit ja järjestöjen esiintuomat asiat, tulevaisuuden skenaariot ja monenmoiset varoitukset ja vaatimukset, arveluttavat ja kyllästyttävät monia, ja vituttavat vähintään yhtä monia. Harva haluaa tuosta vain luopua yltäkylläisen kermaperseisestä elämäntyylistään (tai edes kyseenalaistaa sitä). En minäkään viitsisi. Ymmärrän, että ihmisillä on tietyistä organisaatioista negatiivinen mielikuva, mutta ainainen viestintuojien massalynkkaaminen tuntuu silti lähinnä savuverholta, jonka taakse kätketään se tosiasia, etteivät yhteiset asiat, huolenpito yhteisestä hyvästä, yksinkertaisesti kiinnosta koska Kauniit ja rohkeat alkaa kohta. Tai ehkä ajatellaan, että koko käsite "ympäristö" on joku porkkananpurijoiden kollektiivinen hallusinaatio, joka ei liity Normaalin Suomalaisen Maailmaan millään tavalla.</p><p>Olennaisten kysymysten suhteen on yhdentekevää, vaikka ympäristöjärjestöjen menetelmät ja asenteet olisivatkin ärsyttäviä, epäilyttäviä, sietämättömiä, tai, kristus paratkoon, jopa RIKOLLISIA. Ihmisten typeryyden ja lyhytnäköisyyden tuottamien "yllättävien onnettomuuksien" seurauksena, "valitettavien inhimillisten virheiden vuoksi", tai "hups, ei me arvattu että se onkin ympäristömyrkky"-horinoiden myötä (kaikki toki laillisia ja anteeksiannettavia lipsahduksia) pilaantuneet vesivarannot, ilmakehä tahi maaperä eivät korjaannu itsestään. Eivät vaikka setelipainokoneet painaisivat biljoonakaupalla lisää euromerkittyä vessapaperia, eivät vaikka BKT viisisataakertaistuisi, eivät vaikka Suomi keksisi tuhat ja yksi uutta Nokiaa.</p><p>Oksennus on jo pitkin lattioita, eikä sitä siivota rapsuttelemalla kitalakea ja/tai nivustaipeita. Ja ei, äiti ei todellakaan tule tällä kertaa siivoamaan.</p><p>Vaikuttaa väistämättömältä, että joitain ihmisiä, nyt ja tulevaisuudessa, yksinkertaisesti kuvottaa kaikki "ympäristönsuojeluun", "ympäristöaktivismiin" ja "ympäristömihintahansa" viittaava. <em>Toisen kysymykseni</em> haluan esittää juuri näille ihmisille: Koska mikään minkään ympäristö-sanaan viittaavan tahon toiminta ei kelpaa teille, minkälaisia toimia esitätte ratkaisuna, eh, maamme kunnossapidon varmistamiseksi? (En käytä enää sitä y-sanaa ettei kukaan enempää loukkaannu!) Mihin aiotte käytännössä ja konkreettisesti ryhtyä?</p><p>Oi isänmaalliset kanssasuomalaiseni, perkele, mitä aiotte tehdä keskeyttääksenne esivanhempiemme vaaliman ihanuuksien ihmemaan pilaamisen? Kerran laulus synnyinmaa korkeimman kaiun saa, mutta milloin? Mitä helvettiä viivyttelette?</p> Lyön vasemman kivekseni vetoa siitä, ettei edesmennyt isoisäni seitsemänkymmentä vuotta sitten osallistunut sotaan kotimaansa puolesta vain, jotta myöhempien aikojen idiootit voisivat huorata pyhän maamme rikkaudet ja hyvinvoinnin kasvottomien markkinakoneistojen ja valtaa narkkaavien, rahanhimoisten sosiopaattien hampaille.

(Todellisuudessa huorausprosessi oli toki ehtinyt alkaa jo kauan ennen isoisäni syntymää, mutta ei mennä siihen nyt.)

Ensimmäinen kysymykseni kuuluu: Missä ihmeen vaiheessa "isänmaallisuus" alkoi tarkoittaa sitä, että viitataan paskaisella rukkasella oman elinympäristön hyvinvointiin? Yleisesti ottaen on täysin hyväksyttävää sivuuttaa kulutukseen, resursseihin ja ympäristöön liittyvät kysymykset ristiinnaulitsemalla kysymysten esittäjät typerän, fanaattisen kiihkon vallassa. "Siellä ne todellisuudesta vieraantuneet viherpiipertäjät taas lässyttää." Eipähän tarvitse huomata mitään varsinaista asiaa koskaan olleenkaan.

Lueskelin aiemmin Usarin artikkelin Venäjällä merirosvouksesta syytettyjen Greenpeace-aktivistien absurdista tilanteesta. Tämä kirjoitus ei erityisesti käsittele tuota nimenomaista aihetta, se vaan sattuu olemaan hyvä esimerkki. GP:n aktion kohde (öljynporauslautta Petšoranmerellä) ei sijaitse Suomessa, mutta koskee takuuvarmasti myös Suomea ja suomalaisia (karttakuva tästä). Tyypillisen moni tekstiä kommentoineista keskittyi yksinomaan paiskomaan ulostetta viherhihhulien päälle heidän käyttämiensä menetelmien vuoksi. Aniharva tuntui kiinnostuneelta keskustelemaan varsinaisesta asiasta, tai edes tiedostamaan minkäänlaisen asian olemassaoloa. Tämä ei ole ollenkaan tavatonta, eikä rajoitu pelkästään ympäristökysymyksiin. Sama kuvio toistuu esim. Manningin tai Snowdenin kaltaisissa tapauksissa. Mikäli aktivistien tekojen motiiveja pohditaankin, suuren ja vaativan ajatustyön siivittämänä edetään parhaimmillaankin pisteeseen "no ne ovat epävarmoja, huomionkipeitä teinejä jotka pitävät meteliä koska haluavat leikkiä sankareita". Kenenkään mieleen ei tunnu juolahtavan, että jonkun aktivistin ensisijaisena motiivina saattaisi olla aito huoli yhteisen hiekkalaatikkomme tilasta?

Sitten jeesustellaan siitä, että aktivistit rikkoivat vieraan maan lainsäädäntöä, joten ihan oikein jos saavat pitkät vankeustuomiot – oppivathan vähän todellisuutta! Koska itse asiasta ei vaivauduta puhumaan mitään, on otaksuttava, että näille ihmisille on ilmeisen ok, että kukin maa harjoittaa omien rajojensa sisällä ja oman lainsäädäntönsä puitteissa mitä tahansa aktiviteetteja seurauksista riippumatta. Esimerkiksi Venäjän rajojen sisällä tapahtuva suuren mittakaavan öljyonnettomuus olisi Venäjän oma ongelma, joka ei liittyisi tai vaikuttaisi Suomeen millään tavalla, ja jolla yhdenkään suomalaisen ei siksi tulisi vaivata päätään. Näiden valopäiden mielestä Tšernobylkin oli varmaan venäläisten sisäinen asia, jolle yhdenkään suomalaisen ei olisi ikinä pitänyt uhrata yhden yhtä ajatusta.

Ymmärrän, että ympäristöjärjestöjen toimintamallit ja järjestöjen esiintuomat asiat, tulevaisuuden skenaariot ja monenmoiset varoitukset ja vaatimukset, arveluttavat ja kyllästyttävät monia, ja vituttavat vähintään yhtä monia. Harva haluaa tuosta vain luopua yltäkylläisen kermaperseisestä elämäntyylistään (tai edes kyseenalaistaa sitä). En minäkään viitsisi. Ymmärrän, että ihmisillä on tietyistä organisaatioista negatiivinen mielikuva, mutta ainainen viestintuojien massalynkkaaminen tuntuu silti lähinnä savuverholta, jonka taakse kätketään se tosiasia, etteivät yhteiset asiat, huolenpito yhteisestä hyvästä, yksinkertaisesti kiinnosta koska Kauniit ja rohkeat alkaa kohta. Tai ehkä ajatellaan, että koko käsite "ympäristö" on joku porkkananpurijoiden kollektiivinen hallusinaatio, joka ei liity Normaalin Suomalaisen Maailmaan millään tavalla.

Olennaisten kysymysten suhteen on yhdentekevää, vaikka ympäristöjärjestöjen menetelmät ja asenteet olisivatkin ärsyttäviä, epäilyttäviä, sietämättömiä, tai, kristus paratkoon, jopa RIKOLLISIA. Ihmisten typeryyden ja lyhytnäköisyyden tuottamien "yllättävien onnettomuuksien" seurauksena, "valitettavien inhimillisten virheiden vuoksi", tai "hups, ei me arvattu että se onkin ympäristömyrkky"-horinoiden myötä (kaikki toki laillisia ja anteeksiannettavia lipsahduksia) pilaantuneet vesivarannot, ilmakehä tahi maaperä eivät korjaannu itsestään. Eivät vaikka setelipainokoneet painaisivat biljoonakaupalla lisää euromerkittyä vessapaperia, eivät vaikka BKT viisisataakertaistuisi, eivät vaikka Suomi keksisi tuhat ja yksi uutta Nokiaa.

Oksennus on jo pitkin lattioita, eikä sitä siivota rapsuttelemalla kitalakea ja/tai nivustaipeita. Ja ei, äiti ei todellakaan tule tällä kertaa siivoamaan.

Vaikuttaa väistämättömältä, että joitain ihmisiä, nyt ja tulevaisuudessa, yksinkertaisesti kuvottaa kaikki "ympäristönsuojeluun", "ympäristöaktivismiin" ja "ympäristömihintahansa" viittaava. Toisen kysymykseni haluan esittää juuri näille ihmisille: Koska mikään minkään ympäristö-sanaan viittaavan tahon toiminta ei kelpaa teille, minkälaisia toimia esitätte ratkaisuna, eh, maamme kunnossapidon varmistamiseksi? (En käytä enää sitä y-sanaa ettei kukaan enempää loukkaannu!) Mihin aiotte käytännössä ja konkreettisesti ryhtyä?

Oi isänmaalliset kanssasuomalaiseni, perkele, mitä aiotte tehdä keskeyttääksenne esivanhempiemme vaaliman ihanuuksien ihmemaan pilaamisen? Kerran laulus synnyinmaa korkeimman kaiun saa, mutta milloin? Mitä helvettiä viivyttelette?

]]>
94 http://kuvainraastaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150626-ihmisista-jotka-pilaavat-taman-maan#comments Kotimaa Tue, 01 Oct 2013 06:53:29 +0000 Henry Vistbacka http://kuvainraastaja.puheenvuoro.uusisuomi.fi/150626-ihmisista-jotka-pilaavat-taman-maan