*

kuvainraastaja Ihanan tympeitä näkökulmia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Erilaiset kulttuurit

Kansallistunteen ytimessä on rakkaus

Juhana Aunesluoma pohtii Helsingin Sanomissa nationalismia, isänmaallisuutta ja Suomen 100-vuotisjuhlavuotta. Aunesluoman mukaan pahaa nationalismia ei voi erottaa käsitteellisesti hyvästä isänmaallisuudesta. Hän ehdottaa, että nationalismin vaihtoehtona on kosmopoliittisuus, joka hylkää ajatuksen maailman jakautumisesta kansakuntiin.

Asenne

 

Niinkuin monessa asiaa elämässä, oma asenne vaikuttaa menestykseen eniten. Asenteet ovat tietenkin myös kollektiivisia esimerkiksi urheilujoukkueissa, yrityksissä tai jopa kansakunnissa eli meissä suomlaisissa.

Mielestäni seuraavat asenteet ovat  tärkeitä suomalaisille ja minulle herää monissa kohdissa kysymys onko suomlaisissa vielä tarpeeksi kyseistä asennetta: 

1. Avoimuus uusille ajatuksille ( eikä vain teknisille ratkaisuille)

Ihminen diversiteetin kohteena, keinotekoisesti

 

  On vaikea yhdistää ideologiaa ja politiikkaa ja kulttuuria. Mutta politiikka pyrkii juuri

näiden käsitteiden, ja todellisten asioiden sekoittamiseen.

 

On yleisesti esim. korostettu, kuinka moninaisuus, engl.diversity, edistää kaikkea.

Kyllä on totta, että erilaisuus on tärkeää kasvien menestykseen, samoin eläinkunnan

pysymiseen tasapainossa. Kaikki tapahtuu kuitenkin luonnon omien lakien mukaan.

 

Ihminen on ottanut ihmiskunnan poliittisen diversiteetin kehittämisen kohteekseen

Ihmisen ja eläimen ero

Eläimet suojelevat lapsiaan.  Norsu-ja muutkin laumat vaaran uhatessa ympäröivöt perillisensä lauman keskelle.  Tänään on ihminen alkanut toimia toisin.

Tänään  aikuinen ihminen piiloutuu lastensa taakse, tekee lapsistaan marttyyreita.  Aseistaa lapsensa, vyöttää panosvöillä luvaten itsemurhaiskusta avaimen taivaaseen. 

Semmoisia meistä ihmisistä on tullut.

Muslimityttöjen kaksoiselämä

Kävin eilen työkaverini kanssa katsomassa Guner Yasemin Balcin nimiseen romaaniin perustuvan ArabQueen- nimisen näytelmän.  Näytelmä on tositarina nuoresta musliminaisesta joka yrittää tasapainotella länsimaissa perinteen ja nykyajan, uskonnon ja länsimaisen elämäntavan vaatimusten kanssa. Tämän kaiken päälle vielä tulee ristiriitaisuudet perhevelvollisuuden ja oman henkilökohtaisen vapauden välillä.  Kolme mieletöntä näyttelijää roolittivat nuorta musliminaista, siskoa, parasta ystävää, äitiä, isää, poikaystävää, kaksoiselämää elävää tätiä sekä muslimiyhteisön jäseniä.

Kulttuurieroista ja niiden samankaltaisuuksista.

Vielä tähän päivään mennessä me emme ole miltään osin selvittäneet itsellemme, että kuuluvatko länsimaiset arvot, länsimainen ajattelu ja kulttuuri islamin uskoisiin maihin. Sen sijaan olemme toistuvasi tuoneet esille ajatuksen siitä, että Lähi-idästä Länsimaihin ja eurooppaan "vyörynyt invaasio" ei kuulu Länsimaihin eikä Eurooppaan juuri kulttuurieroavaisuuksien vuoksi. Mistä tämä kaikki johtuu? 

Liputuspäivien turhake-lista

5.2. J.L. Runebergin päivä

28.2. Kalevalan päivä, suomalaisen kulttuurin päivä

9.4. Mikael Agricolan päivä, suomen kielen päivä

1.5. Vappu, suomalaisen työn päivä

6.7. Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

10.10. Aleksis Kiven päivä, suomalaisen kirjallisuuden päivä

6.11. Ruotsalaisuuden päivä, Kustaa Aadolfin päivä

8.12. Jean Sibeliuksen päivä, suomalaisen musiikin päivä

 

Kevät tulee – hameet lyhenevät!

(”Kirmaavat kuin vasikat kevätpaisuntaa” – vanha sanonta Etelä-Pohjanmaan Alavudelta. Myös ihmisen mieli kirkastuu, paljas pinta ruskettuu ja iloisuus näkyy läntisenä elämänmuotona, suotuisuuden esittelynä. Saa mielellään katsoa, ei tuijottaa, mutta ei kuitenkaan koskea kuin vasta luvan jälkeen!… [jatkuu lopussa] …

 

Minua ei lääpitty

Minä en koskaan ollut niitä tyttöjä, joita teljettiin väkisin vessaan kourittavaksi yläasteella. Muhkea takapuoleni keräsi toki huomiota ”Iso perse!” (ja sen kieltämisen jälkeen nokkelin ”Peso irse!”) -huudoin ja nauruin, mutta sitä ei nipistelty eikä taputeltu. Rintojani ei puristeltu.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä