vistbacka jotta kuulisin sinut paremmin

Kaikki blogit puheenaiheesta KGB

KGB ja sen mustien operaatioiden "jatkot" EU-vaaleissa

Vaaleissa pitäisi valita erilaisten politiikkavaihtoehtojen välillä.

Kansanvaltaan kuuluu se, että eri vaihtoehtoja esitellään ja niistä keskustellaan asiallisesti.

Mutta demokratian vastustajille tämä ei ole koskaan sopinut.

Näyttävin esimerkki Euroopan lähihistoriasta on Neuvostoliitto. Siellä politiikanteko ei ollut näin hienovaraista. Siellä etsittiin vihollista.

Neuvostoliitossa ei tyydytty vain pilkkaamaan vastustajaa vaan tämä totalistaristinen valtio kehitteli oman ”kompromaatti-metodologiansa” kotimaisia ja läntisiä vastustajiaan vastaan.

Kalevi Sorsa, KGB:n luotettu yhteistoimintahenkilö

Venäläinen historioitsija Vladimir Kara-Murza, joka on myös Wasinghton Postin vakituinen kolumnisti, palauttaa mieleen sen, että KGB on nimennyt Kalevi Sorsan luotettavaksi yhteistoimintahenkilökseen Suomen mustan historian, suomettumisen aikana. Asiahan ei ole mitenkään uusi, mutta se on hyvä muistaa tänäkin päivänä.

”Savuavan aseen” löytyminen otti aikansa

Helsingin Sanomien (HS) kirja-arvostelijan tehtävä on merkittävä, koska lehdessä esitettyjen arvioiden jälkeen on niitä, jotka pohtivat, onko heillä kanttia murtaa arvovaltaisen median mielipidettä. Suomessa HS mielletään usein viranomaiseksi, ei niinkään neljänneksi valtiomahdiksi, joka vartioisi viranomaisen vallankäyttöä.

Tuomioja operatiivinen agentti - Sorsa vaikuttaja-agentti?

Alpo Rusin ja Jarmo Korhosen uusin kirja ” Kremlin jalanjäljet - Suomettuminen ja vuoden 2002 vakoilukohun tausta -kirja (Docendo 2017)” on ehtinyt herättää jo kansainvälistä huomiota. (http://upnorth.eu/finnish-historians-former-finnish-foreign-minister-operative-russian-intelligence/).

Vaiteliaat ortodoksit Kiovassa vuonna 1957

Vaiteliaan piispa Paavalin vierailu Kiovassa vuonna 1957

Joku tuttava tässä äskettäin kysyi, että mitä sinä aikuinen mies siellä arkistoissa oikein venyt? Ja vielä Kiovassa saakka. Ehkä äänessä oli vähän sellaista että ”onkohan se työtä olleenkaan? Eikö se ole veronmaksajien rahojen tuhlaamista?”  

No…tietenkin voisi todeta, että työ on työtä. Monimutkaisessa yhteiskunnassa on monenlaisia töitä.

Kysymyksiä Kremlin ystäville

Venäjä on myöntänyt 9.10. Presidentti Vladimir Putinin allekirjoittamalla ukaasilla kahdelle suomalaiselle ns. ystävyyden kunniamerkin. Vuonna 1994 perustettu kunniamerkki voidaan myöntää Venäjällä ulkomaalaisille henkilöille, jotka ovat esimerkiksi tehneet jotain erityistä rauhan, ystävyyden ja kansojen välisen yhteisymmärryksen lujittamiseksi. Kyseessä on lajissaan korkein mahdollinen tunnustus ulkomaalaiselle henkilölle. Suomalaisista sen on saanut aiemmin muun muassa Paavo Lipponen.

Erään kaksoisagentin kuolema

Erään kaksoisagentin kuolema

*

Viikko sitten lauantaina, 25.2.2017, tuli kuluneeksi 30 vuotta erään elämän päättymisestä.

Silloin nimittäin teloitettiin Neuvostoliiton salaisen palvelun agentti Gennadi Varenik, joka oli paljastunut kaksoisagentiksi. 

Vakoilija joka palasi takaisin – KGB-vakoilija Vitali Jurshenkon tarina

Vakoilija joka palasi takaisin – KGB-vakoilija Vitali Jurshenkon tarina

KGB-kenraali Vitali Sergejevits Jurshenko (Vitaly Yurchenko) – mies joka loikkasi kahdesti

*

Marraskuu 1985

Kaksi miestä istuu lounaalla Au Pied de Cochon –ravintolassa, Georgetownin alueella, Washington DC.  Vakoilija Jurshenko ja hänen CIA-saattajansa.  Saattaja seuraa häntä kuin varjo, kaikkialle.

Muuan kotiryssä

Muuan kotiryssä - Valeri Marejev

*

Meteorologi oli televisiossa luvannut viikonlopuksi poutaa, ja ajattelin lähteä koiran kanssa järvelle soutelemaan ja saareen samoilemaan, mutta totuus oli harmaa, joten jäin kotiin ja kääntelin paria kirjaa.

*

Arne Treholt Helsingissä

Ukrainan KGB:n arkistojen löytöjä

Eräs tuttavani kyseli kerran, että minä sinä ihmispolo oikein teet työksesi? Oli vaikea vastata yhdellä sanalla.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä