vistbacka jotta kuulisin sinut paremmin

Kaikki blogit puheenaiheesta Kuntavaalit 2017

Juha Sipilän keskusta sutii - uhkana pysyvä äänestäjäkato

Verkkolehti Uuden Suomen päätoimittaja Markku Huuskon 5.2.2018 kirjoituksen otsikko ”Pääministeri Juha Sipilän puolue sutii” otti silmään. En tiedä nimeääkö Huusko tarkoituksella keskustapuolueen Juha Sipilän puolueeksi, mutta otsikko osuu kohdalleen. Entinen keskusta tosiaan on kadonnut jonnekin. Sen tilalle on tullut Juha Sipilän johdettavaksi antautunut kokoomushenkinen puolue, Sipilän keskusta, josta nykymenolla on tulossa pikkukeskusta.

Valtakunnan ääniharavat

Vapaavuori sai 9,1 % Helsingissä annetiusta äänistä. Vaasalainen kans. ed. Strand sai 13, 4 % Vaasassa annetuista äänistä. Siis ääniharavien kärkeä.

Mahtuu sinne haravien kärkijoukkoon joku muukin. Vapaavuorta paremmaksi pisti rautavaaralainen kristillisdemokraattien Maija Kärkkäinen.  Hän sai Rautavaaralla 102 ääntä annetuista 808:sta äänestä. n. 12% kaikista äänistä.  Tsemppiä Maijalle.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuntavaalit 2017

Muutama päivä on ehtinyt kulua vaaleista, joten lyhyt analyysi on varmasti paikallaan. Jutta Urpilaista lainaten, aivan aluksi haluan kiittää kaikkia Perussuomalaisia äänestäneitä, ehdokkaita ja kentän aktiiveja. Oma vaalitiimini ja tukijani ansaitsevat sydämelliset kiitokset, ilman valtakunnallista näkyvyyttä teimme loistavan tuloksen. Ilman teitä tällainen tulos ei olisi ollut mahdollista. Olitte huikeita jälleen kerran.

Kiitos luottamuksesta

Lämmin kiitos kaikille minua äänestäneille. Tulen olemaan luottamuksenne arvoinen. Työ Keravan ja keravalaisten puolesta jatkuu.

Ei Perussuomalaiset mennyttä kalua ole!

Moni täällä jo analysoi Persujen suurta tappiota, ilmassa on suorastaan Cannaen taistelun jälkimaininkien maku. Asiat voivat mennä monellakin tavalla ja tässä yksi skenaario roomalaisilla esitettynä:

Viherjytky lässähti Helsingissä – nälkä jäi

Vihreissä juhlittiin kuntavaalipäivänä historiallista vaalivoittoa. Puolue on nyt Euroopan suurin vihreä puolue ja jopa viherjytkystä voi puhua ainakin Jyväskylässä, missä vihreät nousi suurimmaksi. Kokoomus heitti kuitenkin varjon juhlinnan ylle.

Riemua, iloa ja halauksia, mutta ei onnen kyyneleitä. Korvia huumaavat aplodit ja hurraat Ville Niinistölle, mutta vain hetkeksi. Vihreiden vaalivalvojaisista puuttui suuren vaalivoiton juhlan tuntu, vaikka hetki olikin historiallinen.

Kuntavaalit 2017 pikakuva - mikä olennaisinta?

Kuntavaalit 2017 pikakuva

*

Kuntavaalit 2017 olivat ensimmäinen valtakunnallinen vaali Suomessa sitten huhtikuun 2015 eduskuntavaalien.  Äänestäjien pakollinen 24 kuukauden äänestysselibaatti laukesi, jossain määrin sekavien poliittisten kuvioiden ja turbulentin yleisen ilmapiirin vallitessa. 

Tuloksena ei nyt ollut ihan ”vanhanaikainen”, eli ”haaleata höyryä ja leivänmuruja”, vaan saatiin sentään jonkinlaista vipinää ja hemputusta aikaan. 

Nyt Sipilän ministeristö on käytännössä vähemmistöhallitus

# Nämä vaalit olivat paikallisvaalien ohella myös ja ennen kaikkea Juha Sipilän hallituksen välitilinpäätös. Ja tämän välitilinpäätöksen lopputulema on karu: enemmistöhallitus on muuttunut käytännössä vähemmistöhallitukseksi.

Kummallisvaalit: kansa kosti itselleen

Kunnallisvaalit ovat sikäli kummalliset vaalit, että niissä saavat asettua ehdokkaiksi ja äänestää myös muut kuin Suomen kansalaiset.

Vaalipäivä ja Cola-Mikke

Kuntavaalinokittelua on nyt kestänyt ihan tarpeeksi kauan. Onneksi se nokittelu loppuu tänään. Toki sitten alkaa vaalitulostulkkaus. Ankeaa oli Ruotsissa tapahtunut isku. Pipipään tempaus löi osaltaan taas lisää kiilaa eri ihmisten välille ja typerälle somekohinalle. Tai sen annetaan lyödä kiilaa - molemmin puolin. Tapaus johtuu kuulemma joko liian avoimesta siirtolaispolitiikasta taikka sitten epäonnistuneesta integraatiosta sekä "laittomista karkoituksista". Syyttelyä puolin toisin. Aika raskasta. Tekijä on pääsyyllinnen ainakin - luulisi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä