*

kuvainraastaja Ihanan tympeitä näkökulmia.

Verottaja

Kannattaako köyhän höntinkin valittaa verotuksesta?

Hiljattain sain postissa korjatun verotuspäätöksen. Aikoinaan keväällä, taisi olla maaliskuun loppua, posti toi tuon liki kaikille tutun veroehdotuksen. Veroehdotuksen mukaan minun tuli maksaa vuoden 2016 tuloistani lisää veroja lähes sata euroa. En ollut tyytyväinen. Päätin hakea muutosta verotuspäätökseen, eli valittaa.

Otan tässä välissä taas kantaa tuohon valittaa sanan käyttöön Suomessa. Miksi se, että kokee jonkin asian tulleen väärin ratkaistuksi ja haluaa siihen muutosta on valittamista. Miksemme puhu asiasta asian nimellä: muutoksenhausta?

Suosi venäläistä, osta Nokian renkaat

Testihuijauksien lisäksi Nokian Renkaat on kunnostautunut agressiivisen verosuunnittelun alueella siirtämällä voittojaan verotettavaksi Venäjällä verosopimuksen ja siirtohinnoittelun avulla. Iltalehden tietojen mukaan Suomen verottaja ja Nokian Renkaat riitelevät parhaillaan oikeudessa 89,2 miljoonan euron jälkiveroista vuosilta 2007-2010. Kiistassa on kyse konsernin sisäisestä Suomen ja Venäjän välillä tapahtuneesta siirtohinnoittelusta.

Nuorisosäätiötä voi ja pitää mätkiä

Ara: Nuorisosäätiö rikkonut "merkittävällä tavalla" lakia (Yle 30.6.2017):

"Nuorisosäätiö on rikkonut "merkittävällä" tavalla yleishyödyllisyyttä koskevaa lainsäädäntöä, sanoo säätiön toimintaa valvova Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus Ara."

Bensowin lastenkotisäätiön ollessa ennakkotapauksena:

Verottaja, mätkäise jo

Voiko parempaa onnistumista kuvitella: Sama taho on sekä voittava myyjä että voittava ostaja! (SK 25.9.2016) - Investor House käytti samaan silmänkääntötemppua kuin ystävämme Orava Asuntorahastosto, eli teki voittoa ostamalla alihintaan, ja kirjaamalla "täyteen arvoon" taseeseen.

Valtakunnassa toimitettava verollepano

Harvoin olen sitä mieltä, että verottaja ottaa Suomessa liian vähän, mutta tämän päivän uutinen Bensowin lastenkotisäätiön juttu käräjäoikeuteen, syyte törkeästä veropetoksesta (Yle 3.8.2016) oli poikkeus siihen sääntöön.

Erityisen mielenkiintoiseksi tapauksesta tekee seuraava huomio:

Uusi verokortti

Olen tässä aikani ihmetellyt suomalaista kansanperinnettä jakaa eläkeläisalennuksia kaikelle kansalle. Muutaman kerran olen jopa lähtenyt kaupasta, kun kovaäänisestä on kuulunut hehkutus, jonka mukaan kaikki eläkeläiset saavat tänään 15% alennusta kaikista ostoksistaan. Tulee tunne, ettei työssäkäyvän rahat kelpaa, eikä meillä ole arvoa asiakkaana. Tai eilen poiketessamme Ateneumissa, mietin, miksi eläkeläiset, siis kaikki eläkeläiset tulotasosta riippumatta, saavat alennusta sisäänpääsystä, kun muut maksavat 1,5 kertaisen hinnan. 

Säädetään Minimivero / Verovapaus Kaikille

Ay-liikkeiden Miljardit ja Veronkierto... Muut verottomuudet...

Todettakoon veronkierroksi kaikki se mikä verovapaaksi on säädetty, näin köyhyysrajan ylittävän tulon osalta.

Sama koskee niin henkilöitä, yhtiöitä, yhdistyksiä, liittoja kuin kaikkia muita mahdollisia verovapauden sallivia veronkierron vapauksia, systeemeitä, välineitä, instumentteja...

Ay-liikkeillä on Miljardiomaisuus, ja täysi verovapaus, kuten muillakin "yleishyödyllisillä".

Tämä on räikeä vääryys!

Näin räikeä vääryys on korjattava!

Verottaja myönsi virheensä - Verottaja ja Tiedon entiset työntekijät osa 3

15.11.2014 kirjoitin otsikolla Verottaja ja Tiedon entiset työntekijät siitä, että verottaja on lähettänyt ahkerasti Tiedon entisille työntekijöille kirjeitä, joissa on ilmoittanut tekevänsä verotukseen oikaisun, koska Tieto on työntekijän irtisanoutumisen yhteydessä maksanut eläkevakuutusyhtiölle kertaluontoisesti eläkevakuutuksen. Entisille työntekijöille annettiin kirjeessä mahdollisuus antaa vastine ennen asian ratkaisemista.

Työttömyysturvaa heikennetään, vastaavasti yrittämisen turvaa on lisättävä.

Kaikille työttömille ei löydy työpaikkaa vaikka työttömyysturva poistettaisiin kokonaan. Työpakkoja ei ole niin paljon tarjolla, kuin on työttömiä.

Osa työttömistä saattaisi haluta yrittäjäksi, työllistäen itsensä sekä toisia, mutta yrittäjän oikeudet ja oikeusturva on 90-luvun pankkikriisin seurauksena poistettu.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä