*

kuvainraastaja Ihanan tympeitä näkökulmia.

Kaikki blogit puheenaiheesta Populismi

Populismi: Liian helppoja ratkaisuja(ko)?

Rajat kiinni -vaade on peräisin populisteilta tai heitä lähellä olevilta tahoilta. Olen itsekin muutamassa kirjoituksessani suhtautunut myönteisesti tuohon vaateeseen tai vaatimukseen. Rajat kiinni -vaade on poikkeuksellinen, mutta toisaalta myös vallitseva aika on kaikkea muuta kuin tavallinen.

Ei ihan presidenttiehdokkaan puheenvuoroja

Ei taida Perussuomalaisten presidenttiehdokkaalla Laura Huhtasaarella olla ihan kaikki presidenttimuumit laaksossa, kun seurailee hänen US Puheenvuoron kirjoituksiaan.

Muun muassa ”uskonvapautta” – mitä se sitten lieneekin – ja ”suomalaisten vauvojen kiitoksia” pursuavia populistisia kirjoituksia syntyy liukuhihnalta. Kirjoitusten johtavana ajatuksena vaikuttaa olevan sosiaalista mediaa täyttävän jonninjoutavan luritusmassan maksimointi.

Vasemmistopopulismiako kaivataan? Täältä pesee ja tämä on totta!

SDP:n sanotaan olevan tämän tästä kriisissä ja kykenemätön uudistumaan? Kriisissä ovat ennemminkin tämän maan nykyiset, tulevat ja entiset palkansaajat, jotka ovat unohtaneet olevansa nykyisiä, tulevia tai entisiä palkansaajia. Miten näin on päässyt käymään?

Poliittisen sirkuksen taikurit ja pellet

Monilta osin viimeinen kuukausi on ollut virkistävin pätkä politiikkaa vuosikausiin. On nähty vertaansa vailla olevia takinkääntöjä, suhmurointia, härskiä populismia, opportunismia ja tietysti kulisseissa on tapahtunut paljon sellaista, mistä me emme vielä tiedäkään.

Ennenaikaiset eduskuntavaalit tulossa

 

Ei ole ollut vaikea ennustaa perussuomalaisten tulevaisuutta puoluehajaannuksen jälkeen. Suomalainen äärioikeisto kutistuu pienpuolueeksi, jonka kannatus jää alle kymmenen prosenttia ja uusi vaihtoehto voi korkeintaan saada parin prosentin kannatuksen. Sinisen tulevaisuuden vaihtoehtona on vain sysimusta tulevaisuus.

Tämän skenaarion vahvisti YLE:n tekemä mielipidetiedustelu. Jos Jussi Halla-Aho on jossakin asiassa oikeassa, niin siinä, että puolueloikkareiden tie kulkee kohti nollakannatusta. Soinin porukka teki näyttävän kollektiivisen poliittisen itsemurhan.

Keskustan pitää asemoida itsensä lokalistien joukkoon

Perussuomalaisten puoluekokouksessa uusi varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari sanoi Marine Le Peniä mukaillen, että aikamme tärkein poliittinen jakolinja kulkee globalistien ja lokalistien välillä. Lähes kaikkialla maailmassa vanhat, oikeisto-vasemmisto-jakoon nojaavat puolueet ovat kuolinkamppailujen kourissa. Lokalistit puolestaan ovat vaarassa ajautua äärioikeistolaisten haltuun, mistä saimme esimerkin viime viikonloppuna Perussuomalaisten puoluekokouksessa.

Populismin ongelma

Populismi on yksinkertaista siihen asti kun sen avulla villitään kansajoukkoja ja hankitaan ääniä, mutta se muuttuu vaikeaksi politiikan lajiksi siinä vaiheessa kun pitäisi tehdä vastuullista politiikkaa.

Tämä kävi ilmi viime päivien dramaattisissa tapahtumissa suomen suurimman ja tärkeimmän populistipuolueen puheenjohtajaäänestyksen ja siihen liittyvien tapahtumien tiimoilta.

Kaikki perussuomalaiset ovat populisteja, mutta osa heistä ovat jo päässeet käsilsi vallan käyttöön ja heille on tullut jo hallitsemisesta realistisempi kuva kuin mitä äänestäjille on annettu.

Kriittinen katse välillä antipopulisteihin – massojen vihaajiin

Kriittinen katse välillä antipopulisteihin – ”noihin” massojen vihaajiin

*

EVA:n 6.6.2017 julkaiseman raportin mukaan joka neljäs suomalainen voisi äänestää ”äärikansallista rajat kiinni panevaa” puoluetta.

Raportin kärjen tiivistää Kauppalehti (6.6.2017) näin:

Rankka raportti populismista: Rajat kiinni ja vahvat johtajat

Jopa joka neljäs suomalainen voisi äänestää äärikansallista rajat kiinni panevaa puoluetta, kertoo EVA.

Mikä ihmeen populismi?

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) on tehnyt tutkimuksen aiheenaan populismi.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä